Alma Media

Alma Media Oyj                         Lehdistötiedote                   26.3.2024

ALMA CAREERIN KANSAINVÄLINEN KYSELY: JOKA KOLMAS TYÖNTEKIJÄ HARKITSISI MUUTTAMISTA PAREMMAN TYÖPAIKAN PERÄSSÄ

Alma Median kansainvälinen rekrytointipalveluihin keskittyvä liiketoimintayksikkö, Alma Career, koordinoi kansainvälisen kyselyn, joka kartoitti työntekijöiden halukkuutta muuttaa paremman työpaikan perässä ulkomaille. Kyselyyn osallistui yli 76 000 vastaajaa 13 itäisen Keski-Europan maasta.

Kyselyn mukaan korkeammin koulutetut ja suurempituloiset työntekijät ovat halukkaimpia muuttamaan toiseen maahan työn perässä (29 %), mutta vain oman alansa töiden perässä (55 %). Perheen mukaan saaminen (60 %) ja taloudellinen hyöty (60 %) ovat tärkeimmät motivaattorit ulkomaille muuttoa työn perässä harkittaessa.

“Yksi ennakko-olettamuksistamme oli, että pienituloisimmat ja vähiten koulutetut ihmiset olisivat kiinnostuneimpia muuttamaan uuteen maahan paremman työpaikan perässä. Kyselytutkimus kuitenkin osoittaa, että pikemminkin päinvastoin: mitä korkeampi koulutus ja parempi palkka, sitä todennäköisemmin huippuosaajat ovat kiinnostuneita muuttamaan oman alansa töiden perässä,” kommentoi Alma Careerin liiketoimintajohtaja Vesa-Pekka Kirsi.

Suomessa tämä korostuu, sillä peräti 80 % vastaajista haluaisi työskennellä vain omalla alallaan, jos muuttaisi ulkomaille. Prosenttiosuus oli kyselyn korkein. Suomen perässä tulivat Liettua (74 %) ja Latvia (70 %).

”Näyttää siltä, että suomalaisilla työntekijöille, jotka harkitsevat kansainvälistä muuttoa, urakeskeisyys korostuu. Toisaalta kyselyn perusteella, itäeurooppalaiset huippuosaajat eivät ole valmiita muuttamaan hinnalla millä hyvänsä työn perässä, vaan ainoastaan suhteellisen lyhyeksi ajaksi, joitakin viikkoja tai kuukausia, ja heille on tärkeää saada perhe mukaan,” jatkaa Kirsi.

Kyselyssä selvisi lisäksi, että:

  • Perus- ja keskiasteen koulutuksen saaneet ovat halukkaimpia (53 %) harkitsemaan alempiarvoista tehtävää ulkomailla kuin heillä on tällä hetkellä, jos he muuttaisivat. Vastaavasti jatko-opintoja suorittaneet – maisterin (55 %) tai tohtorin tutkinto (57 %) – ovat vähiten halukkaita muuttamaan nykyisiä tehtäviään alempiarvoisien tehtävien perässä ulkomaille.
     
  • Keski-Euroopassa, Balkanilla ja Baltiassa sekä Suomessa parempi palkka on vahvin syy harkita työpaikkaa ulkomailla, noin 59–61 % ihmisistä mainitsee sen tärkeimpänä motivaattorina. Toiseksi vahvin tekijä on mahdollisuus tuoda perheenjäsenet mukana, erityisesti Baltiassa ja Suomessa, missä 42 % pitää sitä tärkeänä.
     
  • Urakehitys ja ammatillinen kehittyminen ovat merkittävimpiä motivaattoreita, kun taas kielitaidon kehittyminen ja poliittiset tai taloudelliset olosuhteet vaikuttavat vähemmän.
     
  • Yleisesti ottaen Suomessa 20 %, Sloveniassa 16 % ja Puolassa 17 % ollaan vähemmän halukkaita muuttamaan kuin Pohjois-Makedoniassa 28 % tai Virossa 27 %.
     
  • Suosituimmat maat muuttaa työn perässä Euroopassa ovat Saksa, Itävalta ja Sveitsi.

Kysely toteutettiin 1.11.2023–31.1.2024 välisenä aikana Alma Careerin on kehittämällä Paylab-palkkadatatyökalulla Alma Career -maissa: Bosnia ja Hertsegovina, Kroatia, Latvia, Liettua, Pohjois-Makedonia, Puola, Serbia, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tšekki ja Viro. Lisäksi vastauksia kerättiin Bulgariasta, jossa Alma Career toimii kumppaneidensa kautta.

Linkki lisätietoihin ja pidempään englanninkieliseen tiedotteeseen: www.almacareer.com.

ALMA CAREER

Alma Career on rekrytointipalvelujen markkinajohtaja, joka toimii 11:ssa itäisen Keski-Euroopan maassa. Alma Careerin palveluverkosto kattaa 1,5 miljoonaa työpaikkailmoitusta, yli 4,3 miljoonan työnhakijan CV-pankin, liki 2 miljoonaa aktiivista työpaikkavahtia ja sen työpaikkasivustoilla vierailee yli 5 miljoonaa kuukausittaista kävijää. Alma Careerin rekrytointipalvelut pohjautuvat dataan ja teknologiainnovaatioihin. Alma Careerin verkosto tavoittaa noin 80 miljoonaa itäeurooppalaista, sen liikevaihto on 110 miljoonaa euroa ja se työllistää lähes 800 rekrytointiammattilaista (2023).

Alma Career on globaali toimija, jolla on lokaali sydän; paikallinen asiakastuntemus sekä kulttuurinen ymmärrys toimimaidensa markkinoista. Alma Career toimii 11 maassa: Bosnia ja Hertsegovina, Kroatia, Latvia, Liettua, Pohjois-Makedonia, Puola, Serbia, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tšekki ja Viro.

Alma Career toimii Suomessa Jobly-tuotemerkillä: www.jobly.fi

Alma Career on osa Alma Media -konsernia: www.almamedia.fi

Lisätietoja: Vesa-Pekka Kirsi, liiketoimintajohtaja, Alma Career, puh. 010 665 2587

Alma Media lyhyesti

Alma Media on kansainvälinen, voimakkaasti uudistuva, digitaaliseen mediaan, palveluihin ja markkinapaikkaliiketoimintaan keskittyvä yhtiö. Haluamme inspiroida ihmisen luontaista uteliaisuutta ja valinnanmahdollisuuksia luomalla palveluja, joissa yhdistyvät ylivoimainen sisältö, paras teknologia, aina paikallisesti merkityksellisemmällä tavalla. Suomessa tunnetuimpia brändejämme ovat muun muassa Kauppalehti, Talouselämä, Iltalehti, Jobly, Etuovi.com sekä Nettiauto. Rekrytointipalvelujamme ovat muun muassa Tšekissä prace.cz ja jobs.cz, Slovakiassa Profesia.sk sekä Kroatiassa mojposao.net.

Suomessa liiketoimintaamme kuuluvat johtavat asumisen ja autoilun markkinapaikat, talous- ja ammattimediat, valtakunnallinen kuluttajamedia sekä sisältö- ja datapalvelut yrityksille ja ammattilaisille. Alman kansainvälinen liiketoiminta itäisessä Keski-Euroopassa, Ruotsissa ja Baltiassa koostuu rekrytointipalveluista ja toimitilojen markkinapaikasta.

Alma Mediassa työskentelee noin 1 700 ammattilaista ja yhtiö toimii 12 Euroopan maassa. Alma Median vuoden 2023 jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 305 miljoonaa euroa, mistä digiliiketoiminnan osuus oli 82 %. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ Helsingissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.